Moro, mun nimi on Esko Nikkilä. Olen liikunta- ja hyvinvointivalmentaja Tampereelta. Oma kipinä liikuntaan on syntyi jo varhain lapsuudessa. Erilaisten pallopelien ja kamppailu-urheilun kautta sydämen asiaksi parikymmentä vuotta sitten valikoitui kuntosalilla tapahtuva monipuolinen harjoittelu. Kuntosali tuntuu edelleenkin toiselta kodilta.
Omakohtainen laaja kokemus harjoittelusta yhdistettynä monipuoliseen jatkuvaan kouluttautumiseen luo pohjan tehokkaan ja turvallisen liikunnan ohjaamiseen. Kokonaisvaltainen hyvinvointi on tietenkin paljon muutakin kuin liikunta, ravitsemus ja lepo. Näiden palasten kautta on kuitenkin monesti helppo asiaa lähestyä ja lähteä matkalle. Mitä kaikkea sinun matkasi tulee sisältämään?
Vieressä huutajaa tai yltiöpositiivista ilopillerivalmentajaa et minusta saa vaan toimin enemmänkin rauhallisen ja selkeän ohjaamisen kautta. Asiantuntijuuden ja kuuntelevan läsnäolon kautta pyrin hoksauttamaan asiakasta myös itse miettimään itselle parhaita malleja toimia. Treenit toteutetaan aina päivän kunnon ja fiiliksen mukaan pitäen mielessä laajemmat tavoitteet.
Todellinen muutos vaatii sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä. Olet sitten aloittamassa polkua liikunnalliseen elämään tai jo kokeneempi harrastaja, olen sinun apunasi. Oman tietotaidon pohjalta pystyn antamaan sinulle tehokkaan paketin esimerkiksi painonhallintaan, voiman kasvattamiseen tai suorituskyvyn kehittämiseen. Yhdessä eteen päin, askel kerrallaan.
Vahvuusalueet:
Voimavalmennus
Kehon toimintakyvyn lisääminen
Hyvinvointivalmennus
Kokemus:
Personal Training päätoimisena työnä alkaen vuodesta 2015-
Pienryhmävalmennus mukaan kuvioihin alkaen vuodesta 2016-
Koripallo juniorivalmennus 2000-2002
Kuntosalitilojen suunnittelu ja asennukset alkaen 2019-
Koulutus:
Voiman polku -valmentaja, Varalan urheiluopisto, 2020
Yrittäjän ammattitutkinto, TAKK, 2019
FAF Wellness Coach, 2019
FAF Running trainer, 2017
Painonnostokurssi, Tampereen Pyrintö, 2016
Fressi Cross Training -ohjaaja, 2016
FAF Personal Trainer®, 2015
Liikuntalääketieteen aineopinnot (60 op.), Itä-Suomen yliopisto 2009
Kansanterveystieteen perusopinnot (25 op.), Itä-Suomen yliopisto 2007